Vesi minussa vastaa

Main content

18th of August 2024

by: Aari

Kuva: Jonne Sippola

“Even if it feels like for ever, holding out for the time when you’re free to present as your genuine self is so worth it.”

“Vaikka se tuntuisi ikuisuudelta, ajan kannattelu siihen asti kunnes voit olla vapaa näyttäytymään omana itsenäsi on sen arvoista.” ^Footnote1

2016 | Jossakin päin Pohjois-Englannin rannikkoa

Rantakatu on nukuksissa. Kauppojen yllä roikkuvat, karkkitankoraidoitetut markiisit yrittävät parhaansa mukaan nostattaa tunnelmaa. Chip shop on suljettu. Pelihallissa pyörivät vain värit ja valot. Ketään ei kuulu, ja rantakatu katselee hiljaisena merelle, joka makaa laakeana kaukana horisontissa.

Mekin olemme tästä kaikesta sivussa. Tutkimme laskuveden paljastamaa merenpohjaa, ja minä hämmästelen kiemuraisia hiekkakasoja, joiden kaltaisia en ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Ystäväni kertoo, että ne ovat hietamatojen muovaamia; ne ovat kaivautuneet syvemmälle kosteuteen veden vetäytyessä. Jälkeenjäävä muotti on kuin madot olisivat luoneet nahkansa hiekkaan. Minun on pakko varmistaa, etteivät kasat liiku. Ajatus madoista allamme saa merenpohjan tuntumaan vieraammalta ja kolmiulotteisemmalta, aivan kuin meri ei olisikaan kaikonnut vaan minä olisin siinä silloinkin, kun luulen olevani lähempänä maata. Meren jälkiä on kaikkialla. Rannassa on jatkuvaa, reikäistä kivikkoa, joka muodostaa suuren maljan. Jokaisessa kivilokerossa säteilee merivettä, joka ei poistu sieltä edes laskuveden aikaan, ja jokainen allas kannattelee omaa, juuri tähän rantaan kiinnittynyttä ekosysteemiään. Kun nousuvesi saapuu, kaikki edessämme liittyy saumattomasti osaksi valtamerta, uudelleen joka päivä. Katselen altaita, meren pienoismallia edessäni, yhtaikaa pinnalla ja syvällä.

Ystäväni kehottaa minua tarttumaan valkoiseen, kartionmuotoiselta kiveltä näyttävään ulokkeeseen. Huomaan, että ympäröivä kivikko on niitä täynnä. Emmin. Mikä se on? Barnacle, ystäväni vastaa. Se on äyriäinen, joka roikkuu väärinpäin kuorensa sisällä, valmiina käyttämään lihaksiaan avatakseen kuoren yläosassa olevat kaksi lautasta, jos ruokaa on tarjolla. Silloin se puikauttaa jalkansa ulos ja siivilöi niillä planktonia. Laskuveden aikaan se puolestaan sulkee lautaset tiukasti ja säilöö samalla kuorensa sisään merivettä selvitäkseen pitkiäkin aikoja. Jos tartut siihen ja vedät, mitään ei tapahdu, ystäväni vakuuttaa. En ymmärrä, mutta vesi minussa vastaa. Ojennan käteni. Kun tartun otuksen kuoreen, tunnen kuinka se kiinnittyy tiukemmin kiveen. Tuntee kosketukseni, ei anna milliäkään periksi.

1846 | Down House, Kent

Charles Darwin arvioi, että merirokkojen (eng. barnacle) mysteerien selvittämiseen menisi korkeintaan vuosi. Hän on julmestunut luokittelun puutteesta. Se on ”täydellinen kaaos”, Darwin kirjoittaa, eikä tarkoita sitä kohteliaisuutena. Hän vakuuttaa merirokkointoilijat, keräilijät ja museot, jotka alkavat lähettää hänelle kokoelmiaan. Jos merirokkojen kuoret menevät postissa rikki, Darwin liimaa ne takaisin kasaan. Ehjät hän leikkelee.

Mutta merirokko ei anna periksi. Mikä se on? Darwin viettää kahdeksan vuotta merirokkojen ylle kyyristyneenä, merirokot ovat kaikki naaraita, ei, ei sittenkään, niiden pinnalla ajelehtii uroksia pieninä mustina täplinä, hänen näköpiirinsä reunoilla ja kaiken ympärillä lainehtii aina vain luonnon täydellinen kaaos. ”En etene... vaikeroin tehtävääni hautautuneena”, Darwin kirjoittaa ja kaikki vesi pakenee hänestä hikenä, kun hän luokittelee merirokkoihin ainaista luokittelun mahdollisuutta.^Footnote2

2024 | Studio Vimma, Tampere

Meitä on tilassa yhdeksän kannattelemassa yhteistä aikaa. Yhdeksän, ja merirokot, jäkälä, kirjat, lapsen käden jälki ja koiran tassu, ruoka, nauru, pehmeät vaatteet ja kaikki se eletty elämä, jonka olemme tuoneet mukanamme. Kuljemme tilassa omia aikojamme, keräännymme välillä yhteen ja vetäydymme taas, viiva elää ja syntyy, siirtyy. Kokoaikainen, väliaikainen päivä. Hivelen simpukkaa ja sen pinnalle kiinnittyneitä, tyhjentyneitä merirokon kuoria. Mietin siirtyvää rantaviivaa ja barnaakkeleita, jotka haluavat asettua usein juuri vuorovesialueille. Kun ne ovat valinneet elinpintansa, ne kiinnittyvät siihen usein loppuiäkseen. Pidän niiden kyvystä olla useassa paikassa yhtä aikaa, meren ja maan välillä, kuitenkin aina tietoisesti kiinnittyneinä. Muistan ystäväni. Katselen ympärilleni, talletan hetkessä liikkuvan ajan.

On aika siirtää merirokko iholleni. Neula koskee, lasken yhdeksään, lasken simpukan pinnalla olevat barnaakkelit. Kun koskin merirokkoa, luulin aluksi koskevani pelkkää vierasta kunnes koskinkin lupaa olla, toisella ja taas toisella tapaa. Hellittämätön, vaihtelu. On aika siirtää merirokko iholleni. Olen säilönyt niille kehossani vettä.

Blogiessee on kirjoitettu Trans*Creative projektin yhteisöllisen tatuointiteoksen inspiroimana. Toukokuussa 2024 Studio Vimmassa (opens in a new tab) toteutettuun tatuointitapahtumaan osallistui kuusi henkilöä. Tatuoinnit teki tatuointitaiteilija Kuutti Kiperä (opens in a new tab), tapahtuman dokumentoi valokuvataiteilija Jonne Sippola (opens in a new tab) ja mukana avustamassa oli Lotta Kähkönen

Lähteet

Jones, Oliver 2021. “Becoming Prom King: How My Classmates Showed Their Support for My Transition.” Laura Kate Dale ed., Gender Euphoria: Stories of Joy from Trans, Non-Binary and Intersex Writers. London: Unbound.

Montgomery, Stephen 2015. Barnacles, Darwin (opens in a new tab). Haettu 1.7.2024.

Footnotes:

1.
Oliver 2021. Sitaatin suomenkielinen käännös: Aari.
2.
Montgomery 2015.

older

.css-16qmz35{-webkit-hyphens:manual;-moz-hyphens:manual;-ms-hyphens:manual;hyphens:manual;}Vesi mi­nus­sa vastaa

1846 | Down House, Kent #1846 | Down House, Kent

2024 | Studio Vimma, Tampere #2024 | Studio Vimma, Tampere

Lähteet#Lähteet