Main content

Pai­na­van kas­vu­ta­ri­nan kim­mel­tä­vä lohtu

Jonne Sippolan näyttely Tarja, Berndt ja minä

by: Lotta Kähkönen

Jonne Sippolan näyttely Tarja, Berndt ja minä (opens in a new tab) Suomen valokuvataiteen museossa (7.6.-8.9.2024) on pitkäjänteisen taiteellisen prosessin tulos. Näyttely yhdistelee taide-, arkisto- ja dokumenttivalokuvaa perheen yhteiseen kasvutarinaan. Teos kertoo, miten taitelija käy läpi kivuliaan prosessin queer-nuorena, astuu transprosessiin ja alkaa tulkita elämäänsä ja vuorovaikutussuhteitaan uusin silmin. Ei enää pälyilevästi silmäillen vaan suoraan kohti katsoen, etäisyyksiä, mittasuhteita ja tunnekerroksia havainnoiden. Näyttely sisältää useita valokuvapareja, joiden ”kaksinkertaistamisen”Footnote1 efektit tutkivat identiteetin ja ihmissuhteiden keskinäistä konstituoitumista.

Näkökulma transprosessiin perhesuhteiden kautta on monivivahteinen. Nuoren kasvukokemusta sävyttävät erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteet. Itseksi kasvaminen etenee suhteiden kudelmana, johon limittyvät Tarja, Berndt, Laku-koira, kodin esineet, isän valmistamat katkarapuvoileivät, kahdelle katetut pullakahvit ja lapsuudenkotia ympäröivään metsään kytkeytyvät askareet ja merkitykset.

Näyttelytilan keskelle rakennettu seinä luo draamallisen jännitteen kasvutarinalle. Se jakaa nuoruuden ahdistuksen ja käännekohdan jälkeisen elämänmuutoksen. Käännekohdan mullistusta havainnoivalla seinällä oleva valokuva nuoresta koivikosta ehdottaa sommittelullaan useita mahdollisia polkuja. Seinän edessä oleva kynnysmatto lupailee uuden alkua. Se toivottaa tervetulleeksi, mutta vaatii valintoja ja tulevaisuuteen luottamista.

Seinä tuo myös turvaa ja tukee muutosta sekä kuulumisen tunteen rakentumista. Se ei katkaise tai pakota teosta tarinallisesti laskevaksi viivaksi vaan muistuttaa vaiheesta, jonka jälkeen elämä avartuu moninaisemmiksi sävyiksi ja muodoiksi, tunteiksi ja tunnelmiksi. Solmut höllentyvät. Ahdistava hiljaisuus muuntautuu vuorovaikutukseksi, josta on tunnistettavissa perheenjäsenten läsnäolo ja yhdessä kulkeminen.

Seinän ja kuvien asettelu suhteessa siihen provosoi katsomaan tarkemmin ja korjaamaan konventionaalisia katsomisen tapoja. Vaikka seinä tuo kasvutarinaan kronologiaa, se ei silti pakota yksioikoisesti lineaariseen ajallisuuteen. Seinä toimii pikemmin ”leikkauksen operaationa”Footnote2 tukemassa kuvien poetiikkaa. ”Leikkaus” ei katkaise liikettä vaan jakaa sen kahteen osaan, jotta olemisen prosessia voidaan tehdä läpinäkyväksi. Se havainnollistaa olemisen liikettä ja jatkumoa, jossa muutoksessa olevan subjektin suhde maailmaan moninaistuu.

Itserepresentaation konventioita kommentoivat omakuvat ohjaavat ja osallistavat katsojaa eri tavoin monikerroksiseen – tietoiseen, somaattiseen ja affektiiviseen – vuorovaikutukseen. Omakuvien sarjallisuus alleviivaa inhimillistä kohtaamista, jossa haavoittuvuus tunnistautuu empatian ja kuulumisen tunnetta rakentavaksi voimavaraksi.

Näyttelytilaan on sijoitettu pöytä, jolle on aseteltu vanhempien valokuvat, keraamisia koristehahmoja ja posliininen hedelmävati. Pöydällä istuva luppakorvainen koirapatsas roikottaa suussaan kylttiä, jossa lukee ”Kirje sinulle”. Koiran edessä on pino kirjekuoria. Pinosta näyttelyn vierailija saa halutessaan ottaa mukaan omansa. Kuoren sisällä on mustavalkoinen kuva Berndtistä, Tarjasta, Jonnesta ja Sulo-koirasta sekä kirje, joka kertoo koskettavasti esikuvien ja representaatioiden tärkeydestä trans- ja queer-nuorille. Ja siitä, miten näyttely on tehty tuomaan lohtua ja tarjoamaan samaistumispintaa. Jotakin sellaista, mitä Sippola olisi kaivannut nuorena helpottamaan elämäänsä: ”ettei asiat mennytkään lopullisesti solmuun”.

Kirjeessä Sippola kuvaa nuorena kokemaansa ahdistusta, mutta kertoo myös asioista, jotka toivat mielihyvää elämään: ystävät, Laku-koira, musiikki, harrastukset. Sippola lopettaa kirjeen kertomalla, miten suhde omiin vanhempiin lähentyi, kun ”suuria salaisuuksia ei enää ollut välillämme”. Vanhemmat, Tarja ja Berndt, ovat olleet mukana taiteellisessa prosessissa osallistumalla taiteilijan kanssa residenssiin, jossa tehtiin taidetta heidän suhteestaan lapseensa.

Lähteet

cárdenas, micha 2022. Poetic Operations: Trans of Color Art in Digital Media. Durham: Duke Univeristy Press.

Morse, Nicole Erin 2022. Selfie Aesthetics: Seeing Trans Feminist Futures in Self-Representational Art. Durham: Duke University Press.


Footnotes:
  1. Morse 2022, 23-24.

  2. cárdenas 2022, 44.

older
Website: tcreative.fi/
Email: tcreative.
Instagram: @trans_creative
Twitter: @TCreativeinfo
koneensaatio.fi

This project is funded by the Kone Foundation (2021-2024).

Web design and development by Xurxe Toivo García (2021-2022).

Back to top