Seurakuntatalo, Brokeback Mountain ja pururata.
Koulukiusaaminen ja nähdyksi tuleminen.
Vertaistuki, esikuvat, niiden merkitys ja puute.
Omien vanhempien kouluttaminen.
Sukupuolinormien rikkominen.

Nummela, Hairspray ja patalaput.
Menneisyys.

Nummelalähtöiset Mona Bling, Mio Kivelä ja Jonne Sippola keskustelivat 15 vuoden takaisesta transnuoruudestaan Turussa helmikuussa 2025 järjestetyssä tilaisuudessa. Keskustelun teemoina toimivat representaatioden merkitys ja suhteet vanhempiin ja perheeseen. Keskustelu järjestettiin valokuvakeskus Perillä, Jonne Sippolan valokuvanäyttelyn “Tarja, Berndt ja minä” äärellä. Haastattelijana toimi Lotta Kähkönen.

Bling, Kivelä ja Sippola elivät kaikki queer-nuoruuttaan Nummelassa yhtä aikaa 2000-luvun ensimmäisellä kymmenellä. Paikoin heidän elämänsä trans- ja queer-nuorena on ollut samanlaista, mutta osin nuoruuden kokemukset myös erosivat toisistaan. Kaikille yhteinen jaettu kokemus on se, että sukupuolen moninaisuudesta tai muusta kuin heteroseksuaalisuudesta ei juurikaan puhuttu, vaikka Nummelassa oli queer-nuoria näkyvästi olemassa.

Bling: “Olisin tosi paljon kaivannut että meillä olisi yläasteella ollut joku sateenkaarikerho tai joku opettaja, joka olisi ollut vähän silleen että ‘oletko sä ikinä ajatellut’, tai vinkannut kirjoista tai elokuvista.”

Kivelä: “Mun ensimmäinen yhteisökokemus on ollut seurakuntakonteksti ja se kokemus on ollut käsittämättömän suuri. Tietoisuus siitä että mä en ole ainoa oli todella tärkeä. Jos mä olisin nuorena koko ajan luullut että mä olen ainoa koko maailmassa, tai no Nummelassa, en tiedä mitä siitä olisi tullut. Ei mitään…”

Kaikki kolme tulivat ulos kaapista vanhemmilleen asuessaan lapsuudenkodeissaan.

Sippola: “Mun vanhemmat ovat olleet silleen hitaasti lämpeneviä. Olin odottanut sopivaa hetkeä, kun tulin yläasteella ensimmäisen kerran kaapista homoseksuaalina. Radiossa puhuttiin Jari Sillanpäästä, ja sanoin mun äidille että minussa ja Jari Sillanpäässä on jotain yhteistä. Äidin reaktio oli, että mieti nyt vielä. Että sinä olet kuin nuori ostoskeskuksessa ja haluat käydä jokaisessa liikkeessä, ja kyllä sinä sieltä liikkeestä vielä ulos tulet. Ajattelin, että yritetään vuoden päästä uudestaan. Vuoden välein tein ulostulon ja jossain vaiheessa sitten sitä ei enää tarvittu. - - Transkaapista ulos tuleminen otti vähän aikaa. Olin transpolin henkilökunnan kanssa sopinut perhetapaamisen. Olin tiennyt puoli vuotta tapaamisen ajankohdan. Siinä vaiheessa, kun oli enää viikko aikaa, niin mietin, että nyt pitäisi varmaan kertoa vanhemmille transprosessista ja tapaamisesta. Se asia tuli vähän nopeasti mun vanhemmille ja sovittiin uusi tapaaminen. Musta tuntu että mun äidille se oli vaikeampi asia, mutta ei se ollut yllättynyt. Ehkä kun asia tuli julki niin hänen piti miettiä ja hyväksyä se.“

Kivelä: ”Mä olen ollut onnekas. Mun vanhemmat ovat suhtautuneet hyvin eikä mun sukupuoli ole vaikeuttanut koskaan meidän välejä. Mietin aina että on karua sanoa, että oon onnekas, kun on pysynyt hyvät välit vanhempiin. Mutta niin joudun valitettavasti sanomaan.”

Bling: “Tosi tosi surullista että pitää sanoa että on ollut onnekas. Mun porukat otti tosi hyvin sen kun ensimmäisen kerran tulin kaapista ulos ja kerroin tykkääväni miehistä. Kyllä mun vanhemmat olivat vähän järkyttyneitä. En tiedä miten voi olla järkyttynyt jos lapsi on leikkinyt barbeilla ja halunnut aina olla prinsessa ja kaikkea. Mun vanhemmille kaikki on tullut ihan puun takaa tai he eivät ole halunneet hyväksyä asioita. Muistan että olen sanonut mun äidille että ettekö aio heittää mua kadulle niin sitten äiti on ollut silleen että ei tietenkään. Mutta ajattelin että mut heitetään.. ja kun tiedän tosi paljon ihmisiä ketkä on heitetty omasta talosta ulos, eikä heillä ole enää mitään suhdetta vanhempiin. Se on aika yleistä. Toivon että maailma olisi muuttunut, että yhä harvemman tarvitsee kokea tuollaista, koska se on kauhean traumaattista ja hirveetä.”

Kivelä kertoi hänen äitinsän laittaneen tämän lapsuudenkuvan kehyksiin ja esille sekä sytyttäneen kynttilän. Ja itkeneen valtavasti, samalla päästäen irti siitä mielikuvasta, joka hänellä Kivelästä oli ollut. Monet transihmisten vanhemmat tekevät saman toisistaan tietämättä. “Ajattelen, että tämä on transihmisten vanhempien opetus kaikille vanhemmille. Haudatkaa jossain kohtaa ne teidän omat haaveet, unelmat ja mielikuvat lapsesta, jotta voitte kohdata hänet sellaisena kuin hän on!” Kivelä summaa.

Jos translasten vanhemmat tekevät surutyötä luopuessaan lapsensa syntymässä määritetystä sukupuolesta, suosittelee Bling tekemään sen piilossa lapselta. “Mun on pitänyt etsiä omille vanhemmille kaikki tieto ja toimia heidän terapeuttina, samaan aikaan kun oli kaikki koulukiusaaminen. Jos lapsen pitää kannatella vanhempiaan, siitäkin tulee sellainen olo, että on vääränlainen ja tässä on jotain dramaattista ja hirveää.” Bling muistuttaa, että nykyään vanhemmille löytyy tietoa: on hyviä kirjoja, podcastejä ja dokumenttiohjelmia. Näiden lisäksi on saatavilla apua, ja tukiryhmiäkin on olemassa. “Etsikää paikkoja joissa voitte itse käsitellä ja purkaa sitä asiaa. On ok käsitellä ja purkaa. Se saa olla vaikeeta”, Kivelä jatkaa.

Sippola pohtii ohjeita translasten vanhemmille näin: “Olisi tärkeää että vanhemmat sanoittaisivat lapselleen ääneen sen, että näkevät lapsensa ja tämän maailman. Mä sain mun tädiltä viime vuonna hienot sateenkaaripatalaput tuliaiseksi. Olin 33-vuotias ja mietin, että olisinpa saanut nämä 14-vuotiaana. Silloin sillä olisi ollut aivan valtava merkitys. Tuollaisella pienellä esineellä, että joku näkee ja on sitä mieltä että oon ihan ok!”

Kolmikko keskusteli myös representaatiosta ja sen merkityksestä transnuorille tänä päivänä. Transtarinoita kerrotaan kaikkien mielestä yhä liian vähän. Tarvetta olisi myös sarjoille ja elokuville, joissa pääasiana ei olisi transioituminen, vaan sen näyttäminen, että transihmiset ovat olemassa ja elävät elämäänsä. Kivelä peräänkuuluttaa lisäksi laajaa ja monimuotoista representaatiota: “Eihän kukaan meistä ole vain trans! Pitäisi näkyä että meitä on yhtä lailla monenlaisia kuin keitä tahansa muitakin, ja että tulevaisuus voi olla mitä tahansa!” Roolimalleista uupuu yhä myös iäkkäiden transihmisten läsnäolo.

Bling kertoo omasta kokemuksestaan: “Aika monen ihmisen täytyy tehdä jotain ennen kuin mä uskallan. Tarvitsen paljon esikuviksi ihmisiä, joista näen itseni. Että tulee semmonen tajuaminen, että mä pystyn tekemään tuota samaa. Oon alkanut kirjoittaa paljon räppiä, ja tämä on ollut mun unelma vuosia, vuosia sitten. Viime vuosina on ollut niin monta naisräppäriä, vaikkakin cis-naisräppäriä, että siitä on tullut se, että voit olla mimmi ja tehdä uskottavaa suomiräppiä.”

Kivelä ja Sippola kertovat, miten punkilla on ollut heille merkittävä rooli nuoruudessa. Punk antoi tilaa rikkoa normeja. Sippola sanoo: “Tunsin nuorena, että olin yhteiskunnassa tosi erilainen, ja punkista tuli mulle sitten vahvasti semmonen turvapaikka. Sain olla erilainen.”

Punkin lisäksi tärkeinä kulttuurin tuotteina nostettiin esiin Brokeback Mountain, Mariah Carey, Fucking Åmål, Hairspray ja L-koodi. Toisinaan nuoruudessa elokuvissa ja sarjoissa nähdyt sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtalot olivat myös surullisia, pelottavia ja ahdistavia.

Representaatiolla on merkitystä myös transihmisten läheisille. Läheiset saattavat olla huolissaan esimerkiksi translapsensa elämästä ja tulevaisuudesta siksi, etteivät ole koskaan nähneet tai lukeneet muuta kuin traagisia tarinoita transihmisistä. Kivelä kertoo tavanneensa työssään translasten vanhempia, ja kun he ovat kuulleet Kivelän olevan transmies, ovat he kysyneet yllättyneinä: “Onko elämä ihan hyvää?”

“Mun äiti on ollut sitä mieltä, että eihän meidän tarvitse kertoa kenelläkään, että olet trans. Osa siitä on varmasti ollut sitä, että äitini on ollut huolissaan, ei niinkään että olisi häpeissään. Mutta on siinä ollut myös häpeää, ja mun on pitänyt työstää sitä paljon. En tiedä lähteekö häpeä ikinä kehosta. On käsittämätöntä, kuinka paljon varhaislapsuudesta ja ala-asteelta ja koko elämän ajan on niin paljon häpeää taottu ihmiseen.”, sanoo Bling.

Jäivätkö Bling, Kivelä ja Sippola kaipaamaan jotain Nummelasta?

Bling: “En oikein tiedä, jäinkö kaipaamaan mitään Nummelasta. Mun kokemus on ollut se, että olin koko ajan vähän paitsi kaikesta ja ulkopuolinen. Yläasteella kaikilla tytöillä alkoi olla jo poikaystäviä, ja mä olin tosi ihastunut muutamaan jäbään. Ihan kuin olisin lasin läpi katsonut, että muut elää tuollasta elämää ja itse en voi elää sitä samaa. - - Jos mut kutsuttiin kotibileisiin, niin olin se joka siivosi ihmisten oksennuksia. Ja muut oli mennyt säätämään vaatekomeroon. En kaipaa Nummelasta mitään. Nyt on paljon kivempaa ja parempaa.”

Kivelä: “Asioita mitä mä kaipaan liittyen nuoruuteen on jokin sellainen stressin, paineiden ja tiedon puute. Nyt aikuisena olisi kiva päästää joskus niistä irti.”

Sippola: “Kaipaan semmoista nuoren minän rohkeutta olla ja tehdä päätöksiä. Nykyään mulla on kauheasti pelkoa ja jännitystä sosiaalisesti, että mitä muut sanoo. Vaikka teen tällaista puolijulkista omaelämäkerrallista työtä, niin silti mulla on semmoista häpeää ja pelkoa ihan valtavasti. Saisinpa mä ripauksen sitä itseluottamusta ja jopa röyhkeyttä mitä mulla nuorena oli. Mutta silloin mä en tiennyt mistään pahasta niin paljon kuin nyt.”

Tilaisuudessa viimeiseksi aiheeksi nousi yleisöstä esitetty kysymys: Mikä on keskustelijoiden näkemys siitä, mihin suuntaan transnuorten asiat ovat nykyään menossa?

Bling, Kivelä ja Sippola olivat samaa mieltä siitä, että nykyään tietyt asiat ovat edenneet parempaan suuntaan, ja tietoa on enemmän tarjolla. Mahdollisia yhteisöjä on myös helpommin löydettävissä, riippuen siitä missä asutaan. Vaikka Nummelassa 2000-luvun alkupuolella oli vähemmän tietoa ja näkyvyyttä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä, puuttui samalla myös laajamittainen vihapuhe. Kivelä sanoo: “Tämän päivän nuoret joutuvat kuulemaan julkisessa keskustelussa heihin kohdistuvaa vihapuhetta. Hirveän helposti sanotaan, että nyt nuoret voivat löytää toisensa ja on olemassa tietoa, mutta sen vastapainoksi on ikävä kyllä paljon vihapuhetta.”

• Mona Bling on vaikuttaja-kirjailija Turusta.

• Mio Kivelä on pappi ja transaktivisti.

• ⁠Jonne Sippola on valokuvataiteilija, joka opiskelee moottorisahan käyttöä ammattikoulussa.

• ⁠Lotta Kähkönen on tutkija Turun yliopistossa.