Järjestimme queer-luontoretken Nuuksioon 12. kesäkuuta, 2025. Retken fasilitoijana toimi projektissa taiteilijana ja kulttuurituottajana toimiva Jonne Sippola. Tutkija Lotta Kähkönen osallistui retkelle havainnoijana ja otti valokuvia. Retken tavoitteena oli avata tilaa queeriyden ja luonnon kohtaamiselle. Emme halunneet etukäteen määritellä tai ohjata, mitä kaikkea se voisi tarkoittaa vaan jätimme tämän queerissä hengessä avoimeksi. Yksi keskeinen lähtökohta oli Jonnen havainto siitä, että meillä Suomessa ei juuri järjestetä queer-ihmisille luontoretkiä, joilla olisi mahdollisuus olla queer ilman, että joutuisi varomaan sanomisiaan tai tahtomattaan selittämään omaa queeriyttään ventovieraille ihmisille.

Yhdysvalloissa queer-luontoretkillä ja retkeilyyn tai queer-ekologiaan keskittyvillä ryhmillä on jo pitkät perinteet etenkin Kaliforniassa, mutta myös muissa osavaltioissa Texasista New Yorkiin. Myös Iso-Britanniassa useat järjestöt organisoivat LGBTQ+ luontoretkiä, joilla on erilaisia tavoitteita liittyen yhteisönrakentamiseen, luonnon syvempään ymmärtämiseen queer-näkökulmista tai perinteisissä tarinoissa ohitettujen queer-luontokokemusten esille nostamiseen. Suomessakin on jo järjestetty queer-linturetkiä ja teemakävelyjä, kuten Luontoliiton järjestämät retket Kirkkonummella tai Viikissä tai taiteilija Camille Auerin taiteelliseen työhön liittyvät Queer Bird Walk-kierrokset.

Luonnossa kulkemisen ja luontokokemusten jakaminen seurassa, jossa on helppo olla oma itsensä, versoo aina jotakin uutta. Miltä tuntuu jakaa kokemus muiden queer-ihmisten kanssa? Entä millaisia muistoja, tarinoita ja kokemuksia queer-luontoretki voi herättää? Jo pelkästään ilmoitus retken järjestämisestä saa pohtimaan queeriyden ja luonnon kohtaamista. Pohtiminen voi synnyttää tietoisuutta ja kokemusten sanoittamista tavalla, joka tuottaa uutta ymmärrystä luontosuhteen merkityksistä.

Nuuksioon järjestetty retki vaati suunnittelua, teemojen miettimistä ja etukäteisvalmisteluja. Paikan valitsemisen jälkeen meistä retkeilyä paljon harrastanut Jonne kävi useaan otteeseen Nuuksiossa. Hän kuratoi polut, pysähtymispaikat ja aktiviteetit. Retken ohjelmaan kuuluvat harjoitukset sisälsivät myös aktiivista osallistumista, mutta suurimmassa osassa riitti kuunteleminen ja ohjeiden seuraaminen. Tarkoitus oli pääasiassa keskittyä ympäröivään luontoon, mikä usein vaatii myös hiljentymistä, ympäristön havainnoimista eri aistien avulla sekä keskittymistä maastossa liikkumiseen.

Retkelle ilmoittautui yhdeksän ihmistä ja yksi koira. Keskustelevissa harjoituksissa pyydettiin pohtimaan omaa luontosuhdetta ja itselle merkityksellisiä kokemuksia ja oivalluksia luonnossa sekä jakamaan retkellä koettua. Ensimmäisellä pysähdystauolla kaikki yhdeksän osallistujaa jakoivat merkityksellisiä tai mieleen väkevästi painuneita kokemuksia luonnossa. Jaetuissa tarinoissa kerrottiin muun muassa luonnon antamista puhdistavista, vapauttavista ja korjaavista kokemuksista. Jaettuihin kokemuksiin liittyi voimakkaita aistikokemuksia, tuntemuksia, tunteita ja oivalluksia esimerkiksi puhdistavasta sateesta, suokukkien tuoksusta tai meduusoihin samaistumisesta.

Yksi osallistujien tarinoita yhdistävistä teemoista oli oman itsensä hyväksyminen. Luonnossa on koettu vapautta yhteiskunnan normeista ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa läsnä olevista sukupuoleen ja kehoon kohdistuvista oletuksista ja vaatimuksista. Moni mainitsi lisäksi vapauden kokemuksen, joka syntyy oivalluksesta itsestä osana luontoa. Kokemus on miellyttävä, mutta edellyttää kykyä olla läsnä. Tällaisessa kokemuksessa esimerkiksi sukupuoli katoaa usein kokonaan. Ja muutkin omaa identiteettiä eri tavoin määrittävät ihmiskeskeisesti merkityksellistetyt ominaisuudet. Toisaalta mainittiin kokemus siitä, miten luonto voi tukea oman itsen hyväksymistä, rakastamista ja arvostamista. Tähän liittyy esimerkiksi suhde sukupuoleen, joka ei asetu perinteiseen kahtiajakoiseen käsitykseen.

Retki sisälsi myös puihin liittyvän harjoituksen, jossa jokainen valitsi itseään intuitiivisesti kiinnostusta herättävän puun. Myöhemmin evästauon yhteydessä pyysimme sanallistamaan, miksi kukin oli valinnut jonkun tietyn puun. Tarinat olivat yksilöllisiä, mutta yhteistä monelle niistä oli havainnot puiden kerrostuneisuudesta ja elinkaaresta. Puiden yksityiskohdat herättivät tulkintoja, joita tukivat esimerkiksi samastumisen kokemukset, mielikuvitus, henkilön omaksuma tieto ja sen muokkaama tulkintakehys tai tapa katsoa asioita. Retkeilijöitä kiinnostivat esimerkiksi lahopuut ja niiden muoto ja olemus, puun pinnalle muodostunut kaarna, puun lahottajasienet (pakuri) ja puun kanssa symbioosissa kasvavat jäkälät ja sammalet. Tulkinnoissa puilla oli silmät (koivu), ne muistuttivat taidetta, herättivät sääliä tai ajatuksia elävä/kuollut kahtiajaon purkautumisesta.

Lisäksi kuulimme Nóra Ugronin runon hänen itsensä esittämänä. Nóran runo oli suomennettu romanian kielestä retkeä varten. Se on kirjoitettu ”puille, jotka kasvoivat niiden opiskelija-asuntoloiden ja kerrostalojen vieressä, jossa aikoinaan asuin, kaikille puistoille ja metsille, joiden läpi kuljin, metsille, jotka hakataan, ja puistoille, jotka raivataan ja poltetaan”. Runo lausuttiin retkeläisiä erityisesti kiehtovassa kalliohalkeamassa, jossa korkeiden sammalpeitteisten lohkareiden välissä kasvoi rungolleen tukea ympäröivistä kivistä jännittävästi etsinyt kuusi.

Monelle retki oli etukäteen jännittävä, mutta jännitys karisi nopeasti tapaamispaikalla Haltian luontokeskuksen edessä. Erityisesti haluamme kiittää retkeläisten rentouttamisesta retkelle osallistunutta Harmaata norjanhirvikoiraa, joka ihmisrakkaana ja innostuneena metsäretkeilijänä otti nopeasti roolin jäänmurtajana ja kävi tutustumassa kaikkiin retkeläisiin. Retken lopussa evästeltiin ja jaettiin kokemuksia tätä varten vuokratussa kodassa. Kota nuotioineen tarjosi hienon tilan hetkelliselle yhteisöllisyydelle ja tuki taianomaisesti ajatusten ja kokemusten sanallista ja tarinallistamista.

Kuvat otti Lotta ja niiden viimeistelystä vastasi Jonne.